Loppuhuipennukseksi (hmm...) kerroin miehestä, jota erehdyin pitämään elämäni suurena rakkautena. Jii vastasi vankilasta käsin kirjeenvaihtoilmoitukseeni ja vastasin hänelle. En siksi, että olisin tuntenut vetoa renttuihin vaan haastaakseni itseni; miksipä en vastaisi vankikundille ja ottaisi selville millainen ihminen hän on? Eihän ihmistä perusteetta voi tuomita jne.. Asiaa auttoi tietysti myös se, ettei kyse (tietääkseni) ollut murhamiehestä vaan autovarkaasta.

Jii varoitteli alusta asti, etten missään nimessä saa rakastua häneen - eikä se kyllä ollut aikomuksenikaan. Mutta olin seksuaalisesti täysin kokematon 21-vuotias ja kun mies kohteli minua kuin ihmistä ylipainostani riippumatta, olin helppo vieteltävä. Minä rakastuin, mies taas piti suhdettamme kaveruutena johon sisältyi seksiä. Tämä kaikki tapahtui ennen kännyköiden yleistymistä, joten koska mies ei majaillut kovin pitkään missään, yhteydenpitomme oli hänen soittojensa varassa. Kyllästyin odottelemaan ja hankin kunnollisen poikaystävän (siis hänet josta kerroin edellisessä osassa).

Vuosia myöhemmin, satunnaisen yhteydenpidon jälkeen olimme jälleen kerran kirjeenvaihdossa miehen istuessa ties kuinka monetta linnatuomiotaan. Vuosien varrella olin kehittänyt miehestä jonkinlaisen pakkomielteen ja uskaltauduin sitten kysymään eikö me voitais edes kokeilla seurustelua (aivan kuin se muka muuttaisi suhteen luonnetta jotenkin). Mies tyrmäsi ehdotuksen todella tylysti, mutta tuli toisiin ajatukseen muutaman kuukauden kuluttua ja ilmoitti huolivansa mut sittenkin. Olisi pitänyt sanoa ettei tarjous enää ole voimassa, mutta mahdollisuus toteuttaa haave oli liian houkutteleva.

Aloimme seurustella Jiin vapauduttua vankilasta. Alussa kaikki tuntui erilaiselta, kuvittelin että tunteet voisivat kerrankin olla molemminpuolisia. Mies kuitenkin muutti jo kuukauden kuluttua Tukholmaan eikä minulla ollut mahdollisuutta käydä siellä useammin kuin kerran kuukaudessa. Jii ei ollut koskaan väittänytkään olevansa yksiavoista sorttia ja välimatka taisi olla liikaa. Silti asian olisi voinut hoitaa tyylikkäämminkin. Vaikka paneskelisi muita naisia, ei tarvitse ripustaa seinälle niiden itsestään piirtämiä alastonkuvia tai tyhjentää mun ostamaani kortsupakettia niiden kanssa. Ero tuli, ei tosin mustasukkaisuuteni takia vaan siksi, ettei mies sittenkään missään vaiheessa oppinut rakastamaan minua. Sekin selvisi tällä keskustelulla:
-(mies) Arvaa mitä?
-(minä) No mitä?
-Kyllä sä tiedät.
-(huokaus) Sä et edelleenkään rakasta mua?
-Niin.

Siihen se suhde lopahti. Ja paljon myöhemmin aloin epäillä Jiillä olleen sama taktiikka kuin herra diplomi-insimöörillä: kohtele naista tylysti, niin lopulta se ehdottaa eroa ja tekee siis likaisen työn puolestasi.

Olin lähes vuoden verran yhteydessä Jiihin eron jälkeen. Alussa oli vaikeaa, mutta pian aloin tajuta rakastaneeni omaa mielikuvaani enkä todellista miestä. Jii oli minun silmissäni mies, joka välitti minusta muttei osannut näyttää sitä. Oikeasti mies katui elämässään tekemiä ratkaisuja ja tilannetta johon oli niiden ansiosta päätynyt. Jii inhosi itseään siinä määrin, että kykeni vain halveksimaan ihmisiä jotka kaikesta huolimatta välittivät hänestä.

Päätin katkaista välini Jiihin reilu vuosi sitten. Miehellä oli tapana lähetellä säännöllisen epäsäännöllisesti viestejä, yleensä aamuyöstä humalassa. Ensin se kertoi ikävöivänsä (mikä tietysti tuntui jotenkin mukavalta vaikken enää mitään miestä kohtaan tuntenutkaan), mutta yleensä jo toisessa viestissä selvisi että mies kaipasi vain päiväkahviseuraa.. Siinä vaiheessa viimeistään mukavat fiilikset hävis kun tajusin, että mies vaan kartoitti tilannetta: vieläköhän tolta saa helposti? En myöskään halunnut edes vastaanottaa moisia viestejä seurustelessani onnellisesti todellisen elämäni miehen kanssa.

Mitä tästä kokemuksesta opin?
-Jos vankikundeihin suhtaudutaankin epäluuloisesti, niin on siihen joskus syynsäkin!
-Roistoilla ei koskaan ole rahaa. Hyväntahtoisesti avasin miehelle puhelinliittymän omiin nimiini (eihän sillä ollut luottotietoja) ja jouduin maksamaan 350e perintätoimistolle.
-Et tiedä mitään vainoharhaisuudesta ennen kuin olet keskustellut pikkurikollisen kanssa. Tyyppi oli ihan varma siitä, että poliisit kuuntelee sen puhelinta. Yritin turhaan huomauttaa, että niillä saattaa olla parempaakin tekemistä kuin seurata autovarkaan tekemisiä...